top of page
  • Junnut

Jouluinen workshop Helsingissä

Jouluviikko sai parhaan mahdollisen alun, kun kokoonnuimme kollektiivin workshopiin 19.-20.12. - tällä kertaa Helsinkiin.


Workshopin yhteydessä järjestettiin kaikille avoin menetelmäalustussessio, jonka järjestäjinä oli MoLeWen lisäksi Suomen kasvatustieteellisen seuran Kasvatuspsykologian ja oppimistutkimuksen SIG-ryhmä sekä Itä-Suomen yliopiston DIGS-tutkimusyhteisö. Jenan yliopiston tutkija Julia Dietrichin erinomainen alustus käsitteli tilannekohtaisen aineiston keräämistä kokemusotantamenetelmän (ESM) avulla. Linjoille saapui lähemmäs 50 osanottajaa, ja alustus kirvoittikin ilahduttavasti pohdintaa ja kysymyksiä. Hyvän vastaanoton vuoksi vastaavia alustuksia pyritään varmasti järjestämään tulevaisuudessakin!


Muilta osin päiviemme ohjelmassa oli artikkelisuunnitelmiin ja -käsikirjoituksiin liittyviä palavereita, analyysien harjoittelua sekä kollektiivin uusimman professorin, Riikka Monosen, onnittelemista. Suunnittelimme myös ensi vuoden toimintaa. Luvassa on näillä näkymin ainakin ulkomaisten kollegojen vierailuja, junnujen TET-jaksoja ja konferenssimatkoja.



Toivotamme koko MoLeWe-kollektiivin puolesta kaikille hyvää joulun aikaa!

Samaan tapaan kuin aiemmat workshopit Helsingissä, Joensuussa ja Vaasassa, myös tämänkertainen tarjosi työskentelyn ohella paljon mieleenpainuvia jälleennäkemisen, vertaistuen ja yhdessäolon hetkiä. On käsittämättömän hienoa, kun ympärillä on tällainen joukko ihmisiä, jotka ovat paitsi alamme asiantuntijoita, myös mahtavaa seuraa. Tästä on hyvä lähteä laskeutumaan lomaan ja edessä siintävään vuoteen.


Toivotamme koko MoLeWe-kollektiivin puolesta kaikille hyvää joulun aikaa!


42 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page