Onko peruskoulu rikki?

Onko peruskoulu rikki? Siltä se kuulostaa. Suomalaisen hyvinvointiyhteis­kunnan ylpeydenaiheesta on tullut synkkien uutisten aihe.

Näillä sanoilla alkaa Helsingin Sanomien 21.5. julkaisema juttu (vain tilaajille), jossa ns. HS:n koulukomitea otti kantaa koulun tilannetta koskeviin kysymyksiin. Komiteaan kuului 92 opettajaa ja rehtoria eri maakunnista ja kouluasteilta. Juttu herätti ymmärrettävästi varsin vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Onhan koulun tilaa käsitelty viime aikoina mediassa runsaasti ja syitä ja selityksiä erilaisille ongelmille etsitty eri puolilta.

Koulukomitean eli kenttää edustavien osallistujien näkemysten ja kommenttien lisäksi jutusta löytyi heidän vastausjakaumansa HS:n esittämiin kysymyksiin. Minua alkoi kiinnostaa millaisilta nuo jakaumat näyttäisivät, jos vastaajajoukko olisi laajempi, joten sain luvan linkittää pienimuotoisen kyselyn Facebookin avoimeen Suomen opettajien ja kasvattajien foorumi -ryhmään, jossa on yli 20000 jäsentä. Kaikki eivät ole opettajia tai opetustehtävissä toimivia, mutta oletettavasti suurin osa kuitenkin. Yksi ryhmän moderaattoreista jakoi kyselyn myös suljettuun Opettajien edunvalvonta, vuosityöaika ja professio -ryhmään. Korostin saatteessani, että kyseessä ei ole tutkimus, vaan uteliaan tutkijan pyrkimys kartoittaa näkemyksiä laajemmalla joukolla ja tuoda siten lisää aineksia vallitsevaan keskusteluun. Tämän vuoksi kysely toteutettiin anonyyminä ja ilman vastaajien taustojen varmentamista, minkä johdosta ei voi olla täyttä varmuutta siitä, että kaikki vastaajat kuuluisivat kohderyhmään. Uskoisin, että opettajaksi tekeytyvien mahdollisten vastaajien osuus on joka tapauksessa pieni. Se tulee silti ottaa huomioon tuloksia tulkittaessa. Lisäksi kyselyssä keskityttiin vain ja ainoastaan niihin kysymyksiin, joista HS:n jutussa oli jakaumat saatavilla, ja juuri siinä muodossa kuin ne (printti)jutussa esitettiin. Jokaiseen kysymykseen sai kuitenkin lisätä kommentteja, ja niitä tulikin runsaasti.

Pari sanaa aineistosta. Vastaajia oli enemmän kuin rohkenin odottaa, lähes 1400. Taustatietona kysyttiin ainoastaan sitä, missä tehtävässä toimii. Vaihtoehdot mukailivat HS:n juttua. Luokan- ja aineenopettajia oli luonnollisesti eniten. Osalla oli kaksoisrooli (esim. luokanopettaja ja rehtori), ja aika moni määritteli roolinsa Muu-kategoriassa (esim. opinto- tai oppilaanohjaaja, erityisluokanopettaja). Jakaumissa on mukana koko aineisto, mutta vastaajaryhmien vertailuissa selkeyden vuoksi vain neljään perusluokkaan kuuluvat.

Etenen tulosten kuvailussa HS:n printtiversion kysymysten järjestyksessä. Aloitetaan kuitenkin alan vaihtoa koskevalla kysymyksellä, koska käytän sitä myös yhtenä muuttujana vertailuissa. HS:n koulukomitean ja tämän kyselyn vastaajat olivat varsin yksimielisiä asiassa: selvä enemmistö eli noin kaksi kolmesta on harkinnut alan vaihtoa viimeisten kolmen vuoden aikana. Vaihtoa harkinneissa rehtorit olivat suhteellisesti hieman aliedustettuina (x^2 = 17.42, p = .002).

"Hyötykäyttöä ohjatusti, samalla nettietikettiä ja lähdekritiikin harjoittelua"

Ensimmäinen monivalintakysymys koski älylaitteiden käyttöä opetuksessa. Suhteelliset painotukset ovat muuten varsin samankaltaiset molemmissa jakaumissa, mutta HS:n koulukomiteassa kannatettiin enemmän käytöstä kokonaan luopumista peruskoulussa. Eroa saattaa osin selittää se, kuinka orjallisesti tarkennus ”peruskoulussa” on otettu huomioon.

Tarkentavista kommenteista kävi selväksi, että tällaisen kysymyksen yhteydessä olennaista olisi määritellä mitä älylaitteilla tarkoitetaan (esim. puhelin vs. tietokone), ja vastauksia osin erottelikin se, missä määrin viitattiin oppilaan omaan käyttöön vs. opetuskäyttöön. Digitalisoitumisen haaste tuli kaiken kaikkiaan vahvasti esille, samoin kuin resurssit (tai niiden puute).

Tähän on vaikeaa sanoa mitään, koska itse laitteiden käyttö ei ole ongelma, vaan se, miten niitä käytetään. Koulu ei myöskään voi jättäytyä kehityksen ulkopuolelle ja tekoälyjen kehittymisen myötä oppiminen muuttuu merkittävästi. Jo tämä kysymys itsessään kertoo siitä, kuinka vähän ymmärretään siitä murroksesta, missä oppiminen juuri on. Älylaitteiden käytön opetuksessa tulee olla aivan vastaavaa toimintaa kuin kaikkien muidenkin yhteiskunnan palveluiden digitalisoitumisen.

Se käytetäänkö laitteita liikaa tai liian vähän riippuu varmasti kunnasta ja opettajasta; siitä onko ylipäätään mahdollista käyttää laitteita ja siitä onko opettaja kartalla siitä palveleeko älylaitteiden käyttö oppimista.

Vastauksissa esiintyi myös jonkin verran vaihtelua vastaajaryhmittäin (x^2 = 45.62, p < .001, C = .19). Luokanopettajien vastauksissa yliedustettuna oli vaihtoehto ”Laitteita käytetään nyt sopivasti” (resadj = 5.2) , aineenopettajien vastauksissa ”Laitteita pitäisi käyttää nykyistä vähemmän” (resadj = 4.2). Tämä ero lienee ainakin osin seurausta siitä, minkä ikäisiä oppilaita ja millä luokka- tai kouluasteella vastaaja opettaa.

"Opsissa puhutaan monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja laaja-alaisesta osaamisesta, ei ilmiöpohjaisesta oppimisesta"

Ilmiöpohjaisen oppimisen tarpeellisuutta arvioitiin kyselyyn vastanneiden joukossa aika lailla samoin kuin HS:n koulukomiteassa, joskin astetta kielteisemmin. Vain runsas viidennes piti uudistusta myönteisenä.

Kommenttien perusteella kanta asiaan riippui osin siitä, mitä ilmiöpohjaisella oppimisella tarkoitettiin tai miten sitä ajateltiin toteutettavan.

Ilmiöoppimista on ollut jo pitkään alakoulussa. Keinotekoiset MOK-viikot lisäksi melko turhia. Erityisesti, jos määräys aiheesta ja toteutuksesta tulee ylemmältä taholta.

Alakoulun puolella ilmiöpohjaisuutta on ainakin alkuopetuksessa toteutettu jo ennen kuin koko termiä on keksitty. Siinä on omat etunsa oikein toteutettuna ja luokanopettajana on melko helppo lähestyä asioita ilmiön näkökulmasta. Yläkoulun puolella ilmiöpohjaisuus ei meinaa toimia: opettajilla on haasteita löytää aikaa yhteisille projekteille ja nykyisellä tuntikehyksellä on haasteita, että edes perusasiat saadaan käsiteltyä ja otettua haltuun.

Usea vastaaja totesi myös, että itse kysymys on väärin muotoiltu.

Ilmiöpohjainen opetus ei ole uudistus. Alakoulussa se on ollut Aukusti Salon ajoista lähtien ollut käytössä nimellä kokonaisopetus.

Ops:ssa ei ole ilmiöpohjaista oppimista, vaan monialaiset oppimiskokonaisuudet. Jos se toteutetaan ops:n sisältöjen mukaan ja järkevällä tavalla muutaman kerran vuodessa, niin se on hyvä juttu. Ilmiöpuuhastelu ei palvele ketään.

Alan vaihdon harkitseminen selitti vastausten eroista n. 3 % (F = 27.77, p = .023, R^2 = 2.3 %) siten, että vaihtoa harkinneiden kanta oli kielteisempi. Myös opettajaryhmät erosivat hieman toisistaan (F = 18.02, p < .001) selitysosuuden ollessa 4.5 %: Aineenopettajien arviot olivat keskimäärin tilastollisesti muita vähemmän myönteisiä. Tämä saattaisi viitata siihen, että asia koetaan hankalammaksi yläluokilla ja lukiossa kuin alaluokilla. Alanvaihdon harkitsemisen ja opettajaryhmän yhdysvaikutus oli myös merkitsevä, joskin efektiltään tosi pieni (F = 2.89, p = .035, R^2 = 1 %). Se palautui lähinnä siihen, että aineenopettajien ryhmässä alan vaihtoa harkinneet eivät arvioinnissaan eronneet niistä, jotka vaihtoa ovat harkinneet.

"Avoimet tilat on huonot, muunneltavat/muuntojoustavat on tosi tervetulleita"

Kyselyyn vastanneet tyrmäsivät avoimet oppimisympäristöt aivan samoin kuin HS:n koulukomiteakin. Alle 10 % koki ne hyväksi ja tarpeelliseksi uudistukseksi.

Kommenteissa kritisoitiin avointen tilojen käyttöä sekä sellaiseneen että säästösyistä, mutta muistutettiin myös että avoimet oppimisympäristöt eivät ole sama asia kuin avoimet tilat.

Avoimet oppimisympäristöt siinä suhteessa, että opiskella voi myös koululuokan seinien ulkopuolella on hyvä. Suurien, hälyisien avokonttorien rakentaminen on huono.

Avoimet oppimistilat ainoana mallina on yhtä huono idea kuin avokonttori keskittymistä vaativaan työhön. Muuntuva tila sen sijaan on erinomainen ratkaisu hyvän pedagogiikan toteuttamiseen.

Alan vaihtoa harkinneet arvioivat tätäkin hieman muita kielteisemmin (F = 19.97, p = .017, R^2 = 1.7 %), ja pieniä eroja oli myös opettajaryhmien välillä (F = 8.39, p = .021, R^2 = 2.1 %): rehtoreiden arviot olivat tilastollisesti merkitsevästi muita myönteisempiä.

"Inkluusio tarvitsee toimiakseen erittäin vahvat resurssit ja paljon lisäkäsiä"

Myös erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden opettamisesta koskevat vastausjakaumat olivat samansuuntaisia kuin HS:n koulukomiteassa, joskin siinä oltiin hieman jyrkemmin sitä mieltä, että opetuksen tulisi tapahtua erityisryhmissä. Vain noin viidennes oli eri mieltä väittämän kanssa.

Aihetta kommentoitiin runsaasti, ja valtaosassa kommenteista korostettiin resurssipulaa tai kritisoitiin inkluusion toteuttamista säästökeinoina.

Oikein resursoituna inkluusio toimii hyvin. Tällöin jokainen oppilas saa riittävästi tukea ja oppilaat oppivat mm. vuorovaikutustaitoja ryhmässä yhdessä toimien. Tällä hetkellä karu totuus on kuitenkin, että resurssit ovat täysin riittämättömät, erityisen ja tehostetun tuen oppilaat jäävät vaille tarvitsemaansa tukea, lopputuloksena kärsivät kaikki oppilaat ja opettajat väsyvät.

Alan vaihdon harkitseminen selitti jälleen hieman eroja, aiemman suuntaisesti (F = 27.93, p < .001, R^2 = 2.4 %), samoin eroja oli myös opettajaryhmien välillä (F = 22.64, p < .001), selitysosuuden ollessa 5.5 %: Luokan- ja aineenopettajien arviot erosivat tilastollisesti merkitsevästi erityisopettajien ja rehtoreiden arvioista. Kommenteissa viitattiin myös usein tasa-arvoon ja koulujen välisiin eroihin. HS:n seuraava kysymys koskikin koulujen eriytytymistä.

"Koulujen eriytymisongelman laajuus riippuu paljon asuinkunnasta"

Tässä kyselyyn vastanneiden näkemykset olivat sikäli jyrkempiä kuin HS:n koulukomitean, että lähes kolme neljästä oli joko jokseenkin tai täysin sitä mieltä, että koulujen eriytyminen Suomessa on todellinen ongelma, johon pitäisi puuttua, kun koulukomiteassa tuo osuus oli noin 60 %. Ero saattaisi liittyä aineistojen alueelliseen edustavuuteen. Segregaatio-ongelmahan keskittyy tutkimusten mukaan isoihin kaupunkeihin ja etenkin pääkaupunkiseudulle. Tähän viitattiin myös kommenteissa. Alan vaihdon harkitseminen ja opettajaryhmä eivät käytännössä selittäneet eroja arvioissa.

"Osa vaihtoehdoista syitä, osa seurausta"

HS:n digijutusta puuttui yksi kysymys, joka löytyy printtiversiosta. Tosin sitä koskevassa grafiikassa oli yksi vaihtoehto esitetty kahdesti eri prosenttiluvuilla, joten ei ole tietoa kumpi niistä oli oikein ja mihin toinen prosenttiluku liittyi. Kysymys koski tekijöitä, jotka ovat eniten vaikuttaneet oppimistulosten heikkenemiseen. Vastaajat saivat valita useampia vaihtoehtoja. Osin tulokset tämän kyselyn kanssa ovat yhtenevät, osin melko paljonkin poikkeavat.

Kolme eniten valittua vaihtoehtoa ovat samoja – älylaitteidein aiheuttamat ongelmat, kotien rooli ja vähentynyt lukeminen – joskin eri järjestyksessä. Kahta lukuunottamatta myös muut vaihtoehdot on valittu lähes yhtä usein. Kyselyaineistossa oppilaiden kasvanut tuen tarve ja etenkin oppimisen eriytyminen poikkeavat selkeästi HS:n koulukomitean listasta. Liekö oppimisen eriytyminen näin pelkistetysti ilmaistuna asia, johon on vaikea ottaa kantaa. Ainakaan itselleni ei tullut selväksi, mitä sillä tarkkaan ottaen on kyselyssä tarkoitettu. Vastaajien kommentitkaan eivät tätä valottaneet. HS:n jutussa ao. vaihtoehdon kohdalle on lisätty alaviite ”heikosti osaavien oppilaiden määrän kasvu”, mutta tällaista esimerkkiä ei ole itse kysymyksessä. Tai ainakaan jutussa ei käy ilmi oliko tuo tarkennus kysymykseen tai jonkun vastaajan kommentti. Liekö virheet ja epäselvyydet yksi syy, miksi taulukkoa ei digiversioon ole laitettu.

Kaksi kertaa taulukossa ollut vaihtoehto oli ”Oppilaiden kirjava kielitausta”, jonka %-luvut olivat 21.7 ja 9.8. Tietoa ei siis ole, kumpi vaihtoehto on oikein, ja pitäisikö jomman kumman olla joku muu vaihtoehto. Tässä kyselyssä vaihtoehdon oli valinnut 25.7 % vastaajista.

Kommenteissa painotettiin eri asioita, mutta nostettiin esiin myös systeemisemmät tekijät.

Koko yhteiskunnan muutos on varmaankin osasyy. Rytmi arjessa on nopeaa, osa vaatimuksista hyvinkin suuria, kaikki kodit eivät pysty tukemaan perusarjessa ja oppimisessa.

Kotien rooli näkyy voimakkaasti oppimisen eriytymisessä sekä myös koulujen eritymisessä. Tätä voinee kuvata myös sosiaalisen aseman periytymisestä kertovien tutkimustulosten avulla. Koulun suurin ongelma on tuskin koulu itse, vaan perheiden, lasten ja nuorten palveluiden ongelmat. Mielestäni myös opettajakunnalla olisi peiliin katsomisen paikka, ympäröivän todellisuuden kiihtyvästä muutoksesta on puhuttu kohta vuosikymmen, onko opettajuus kyennyt kehittymään muutoksessa?

Olisi voinut valita kaikki, mutta pääsyy on koulutuksen rahoituksen vähyydessä, sillä se aiheuttaa ryhmäkokojen kasvun, tuntien vähyyden, inkluusion jne. Lisäksi kodit ovat siirtäneet kaiken vastuun kouluille, eikä lapset lue vapaa-ajalla, heille ei lueta eikä heiltä vaadita enää osallistumista kodin töihin, joissa oppisi vastuuta ja yhteistyötaitoja.

"Julkisuudessa kuva on tavattoman mustavalkoinen – todellisuus on moninaisempi"

Viimeisessä kysymyksessä vastaajien piti arvioida miten hyvin julkisuudessa esiintyvä kuvaus koulun ongelmista vastaa heidän omia havaintojaan suomalaisen peruskoulun todellisuudesta. Molemmissa vastaajajoukoissa selvä enemmistö oli samaa mieltä väittämän kanssa, joskin HS:n koulukomiteassa täysin samaa mieltä olevien osuus oli hieman tämän kyselyn vastaajia suurempi, ja toisaalta jokseenkin eri mieltä olevien osuus hieman pienempi.

Alan vaihdon harkitseminen (F = 25.31, p < .001, R^2 = 2.1 %) ja opettajaryhmä (F = 4.55, p = .004, R^2 = 1.2 %) selittivät hieman eroja, mutta kiinnostavampi oli näiden yhdysvaikutus, vaikka selitysosuudeltaan pieni olikin (F = 4.42, p = .004, R^2 = 1.1 %): Rehtorit, jotka eivät ole harkinneet alan vaihtoa, olivat muita merkitsevästi vähemmän sitä mieltä, että julkisuuden kuva koulujen ongelmista vastaa peruskoulun todellisuutta.

Osassa kommenteista muistutettiin, että julkinen keskustelu (kuten jo kysymyskin osoittaa) keskittyy paljolti ongelmiin, mutta vähemmän koulun hyviin puoliin ja ongelmien ratkomiseen. Tässäkin yhteydessä useat kommentoijat viittasivat resurssien puutteeseen.

Julkisuudessa paneudutaan pääsääntöisesti ongelmiin. Arkityö koulussa on pääsääntöisesti myönteistä.

Julkisuudessa tunnutaan jahtaavan olkiukkoja ja puuttuvan pieniin yksityiskohtiin vaikka olisi tärkeämpää miettiä isossa kokonaisuudessa miten koululaitos toimii ja vastaa nykyajan haasteisiin. Monet ongelmat ratkeaisivat resurssien järkevämmällä kohdentamisella.

Julkinen keskustelu ja etenkin opettajien äänen esiin nostaminen koettiin kuitenkin tärkeäksi.

Nyt ehkä ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että julkisuudessa on alettu nähdä koulun haasteet. Ja se on tosi tärkeää, että niille voidaan tehdä jotain.

Toivoisin, että kaiken tämän negatiivisen ja kriittisen mediakirjoittelun lisäksi tuotaisiin esille myös peruskoulun onnistumisia. Nyt uutisointi tuntuu jo syövän itse itseään ja näin alalle hakeutuvat henkilöt pakenevat. Perusopetus on edelleen laadukasta ja hyvää ja meidän tulee myös muuttua ympäröivän yhteiskunnan mukana.

"Yleiset yhteiskunnan ongelmat näkyvät koulussa, mutta niiden ratkaisuun tarvitaan kaikkia"

Yhteenvetona voisi todeta, että vastausjakaumat HS:n jutussa ja tässä kyselyssä vastaavat pitkälti toisiaan, joitakin painotuseroja ja nyansseja lukuunottamatta. Joidenkin kysymysten kohdalla vastaukset vaihtelivat hieman vastaajaryhmän mukaan, ja vaikka erot olivat käytännössä pieniä, joskin varsin loogisia, voinevat havainnot tarjota lisää näkökulmia keskustelulle. Selvää on, että opetustehtävissä ja koulussa ylipäätään toimivien äänen tulee kuulua, kun koulua kehitetään. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta kenttä vaikuttaisi keskeisten epäkohtien samoin kuin niiden ratkaisujen osalta varsin yksimieliseltä. Toivoa saattaa, että viesti menee perille.

Koulu on se paikka, jossa tavoitetaan kaikki ja annetaan parhaimmillaan mallia erilaisista turvallisista aikuisista, jotka tietävät ja vielä innostuvat jakamaan omasta kiinnostuksen kohteesta

Suuret kiitokset kaikille vastaajlle. Kuten alussa totesin, en rohjennut odottaa näin suurta osallistujajoukkoa. Toteutuksesta seuranneista riskeistä huolimatta uskon, että havainnot kuvastavat melko hyvin todellisen kohdejoukon näkemyksiä. Toki on myös mahdollista, että vastaajajoukko on valikoitunut (”vain kriittisimmät vaivautuvat vastaamaan”), mutta se on kaikkien avointen kyselyjen riski, eikä sitäkään voida tässä kontrolloida. Tulkinnoissa on joka tapauksessa syytä olla maltillinen. Oma aikani ei valitettavasti tätä tiivistä katsausta enempään ja parempaan tällä hetkellä riitä, vaikka kiinnostavaa materiaalia olisi runsaasti. Pelkästään yksittäisten kommenttien määrä läheni kahta tuhatta. Joukossa on toki kaikkea mahdollista, kyselyn tekijälle **ttuilusta lähtien, mutta myös valtavasti yksityiskohtaista ja perusteellista tilanneanalyysiä sekä hyvinkin henkilökohtaisia tarinoita. Toiveissa olisi löytää aikaa perusteellisempaankin perehtymiseen. Vaikka olen todennut, että kyseessä ei ole tutkimus, toivon silti, että aineistoa voisi tarjota vaikka graduntekijöille. Aineisto ansaitsisi sen.