Kesän korvalla 2023 osallistuin Helsingin yliopiston Filosofisen tiedekunnan sadanteen, riemupromootioksi kutsuttuun tohtoripromootioon. Yllätyksekseni ja ilokseni minua pyydettiin kunniatehtävään, ultimatohtoriksi. Tässä asemassa sain promootiopäivällisillä pitää puheen yliopistolle. Puheeni ytimessä oli toiveeni siitä, että yliopisto jatkaisi kehitystään kohti koulutuksellista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tämä asia on tullut taas aktiivisesti mieleeni syksyn opiskelijaliikehdinnän ja yliopistovaltausten myötä. Aikomukseni on muutenkin ollut julkaista puheeni; kun julkaiseminen on sopivasti roikkunut syksyyn asti, omistan sen nyt mieltään osoittaville opiskelijoille. Puheeni alla. Kaikki tuki, terveisin 100. promootion ultima.
Promotio ordinis philosophorum Universitatis Helsingiensis MMXXIII
Puhe yliopistolle
Ultimatohtori Anna Rawlings
Cancellarie reverendissime, rectrix magnifica, promotor optime, doctores illustrissimi magistrique clarissimi, dominae dominique et aliis maxime venerabiles.
Tänään juhlimme Filosofisen tiedekunnan sadatta promootiota, jatkamme 380 vuotta vanhaa perinnettä. On valtavan suuri ilo ja kunnia seistä tänään täällä pitämässä tätä puhetta. Kansleri emeritus, professori Ilkka Niiniluodon sanoin, “Me emme elä menneisyydessä – menneisyys elää meissä”. Minkälainen on tuo menneisyys?
Vuonna 1640 perustettu Kuninkaallinen Turun Akatemia koostui alun perin 11 professorista ja 250 ylioppilaasta. Akatemian ensimmäisessä promootiossa vuonna 1643 promovoitiin kymmenen filosofian maisteria. Mitä he olisivatkaan ajatelleet lukumäärästämme tänään?
Men vår akademiska gemenskap har också expanderat på andra sätt än räknat i antal. Efter att ha varit öppet endast för män i mer än 200 år, under de första tiderna fanns det till och med motstånd mot kvinnors deltagande i promotionsfirandet som gäster på promovendi, har universitetet - till en början långsamt, men obönhörligt - utvecklats mot jämställdhet. Den första kvinnliga magistern, Emma Irene Åström, promoverades år 1882, den första doktorn, Alma Söderhjelm, år 1900. En kvinna valdes till ultimamagistern för första gången på 1920-talet. Vid 2000-talets promotioner har kvinnor redan blivit utvalda som prima och ultima oftare än män. År 2000 fungerade en kvinna som promotor för första gången, 2010 valdes en man till allmän kransbindare för första gången och årets promotionskommitté har tagit initiativ för att beakta könsmångfald i framtida promotioner. Idag är rektorn för vårt universitet en kvinna.
1960-luvulle tultaessa akateeminen maailma avautui ja tasa-arvoistui myös yhteiskuntaluokkien suhteen. Jälleenrakennuksen aikaa elävällä, sotakorvauksia maksavalla ja kiivasta tahtia teollistuvalla ja kehittyvällä yhteiskunnalla ei ollut varaa jättää käyttämättä henkistä ja älyllistä pääomaansa. Työväenluokkaisia tai pienviljelijäperheiden nuoria virtasi yliopistomaailmaan hankkimaan sivistystä ja akateemista koulutusta, heidän joukossaan Satakuntalaisen Osakunnan riennoissa toisensa löytäneet vanhempani: äitini, eronneen yksinhuoltajaäidin esikoinen, ja isäni, Kannaksen karjalaisen evakkoperheen kuopus.
Usko huomispäivään on niin promootiojuhlijain, kuin tavallisen kadunmiehenkin paras rikkaus
Myös oma akateeminen polkuni todistaa yliopistomaailman avautumisesta ja tasa-arvoistumisesta: olen tullut yliopistoon päälle nelikymppisenä yksinhuoltajana, lukenut itseni ensin kasvatustieteen kandidaatiksi, sitten maisteriksi, lopulta tohtoriksi. Minulla ei ehkä ole yhtä montaa vuosikymmentä annettavana tutkimukselle kuin minua nuoremmilla tutkijoilla, mutta akateeminen maailma on katsonut haluni tehdä ja antaa kaiken voitavani riittäväksi, ja on hyväksynyt minut jäsenekseen. Kohta kolmentoista vuoden ajan olen opiskellut, oppinut ja työskennellyt Helsingin yliopistossa. Vaikka alan jo hiljalleen tottua tähän, enkä enää aivan päivittäin sano itselleni “ajatella, että saan olla täällä”, olen silti joka päivä iloinen ja ylpeä siitä, että kuulun akateemiseen yhteisöömme.
Halusin jakaa hieman omaa ja lapsuudenperheeni koulutuksellista historiaa, koska ne kuvastavat aspekteja yliopistossamme, jotka ovat minulle tärkeitä ja joista olen ylpeä. Pienestä, tiukasti rajatusta yhteisöstä olemme kehittyneet yhä avoimemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Menneisyys, joka meissä elää, sisältää tiedon ja totuuden etsinnän ohella tämän tasa-arvon kasvun kehityskaaren.
Over the centuries, we have come a long way in realising the ideal of equality within Academia. However, much remains to be done, within Academia and society at large. There are indicators that instead of increasing equity, our society is heading towards becoming increasingly divided, with a section of our youth not acquiring even basic skills such as a level of reading necessary for coping within our society. At the same time, the population of our country as in many Western countries is aging, and globally, we are facing a number of wicked problems for which we must find solutions: biodiversity loss, climate catastrophe, the actuality of war raging within Europe and elsewhere, the danger of its escalation. In this situation, what is our response, what is the message we are sending? I see it as vital that we as the academic community take an active role in stopping the development of our country into a two-tier society of the haves and the have-nots, of the educated and the drop-outs. I believe we must ensure that not only the families of the traditional, educated classes, but also the families struggling with poverty, or who have come to this country displaced by war, see the university as an instance that will not only accept them and their youth, but that actively wants to welcome, nurture, and educate them, because this is the right thing to do and indeed because we need them. In line with Prime Minister Sanna Marin’s recent commencement speech at the New York University, I believe we must ensure that we as the academic community present a face of institutional power that reflects the face of the people, the diversity of their faces, so as not to be part of the problem of a polarised society. We will be needing all hands on deck, all minds working together to counter and solve the crises of our times. To paraphrase the poet William Blake, let us not cease from mental fight, nor let our swords sleep in our hands, until we have achieved this.
Arvoisa rehtori, tunnen teidät oppimisen tutkijana ja olen vakuuttunut siitä, että jaatte näkemykseni kasvatuksesta, koulutuksesta ja sivistyksestä tasa-arvon ja oikeuden mahdollistajina. Toivotan teille voimia ja menestystä tärkeässä työssänne johtaa ja kehittää yliopistoamme sekä toimia suunnannäyttäjänä yhteiskunnassamme.
Kaikille läsnäolijoille haluan vielä siteerata Usko Kempin kirjoittamaa kertojanääntä vuoden 1950 promootiojuhlallisuuksista tehdyssä lyhytdokumentissa: ”Usko huomispäivään on niin promootiojuhlijain, kuin tavallisen kadunmiehenkin paras rikkaus.” Det finns mycket att göra och svårigheter att övervinna, men jag är säker på att vi klarar dem tillsammans. Jag vill gratulera er alla för era prestationer, och önskar er framgång och lycka i framtiden.
Finally, I want to wish everyone a joyful conferment celebration. Tänään, tässä ja nyt on juhlan ja ilon aika.
Gaudeamus, vivat Academia!
Kiitos.